Olen sikäli onnekas, että olen saanut elää koko elämäni musiikin keskellä. Perheessäni, suvussani ja tuttavapiirissäni on musiikki ollut luonnollisena osana arkea ja miltei kaikki soittavat jotain, ja onpa musiikista monille kehkeytynyt ammattikin. Värikkään ja kansainvälisen kasvuympäristön myötä olen päässyt tottumaan ja rakastumaan jos jonkinmoiseen musiikkiin, ja nykyisin tulee kuunneltua kaikenlaista perulaisesta kansanmusiikista ja suurten säveltäjien oopperoista K-poppiin, discoon ja hiphoppiin. Suren aina, kun törmään vähätteleviin asenteisiin vieraita (ala)kulttuureja kohtaan. On kelle vain suuri rikkaus tuntea niin laajasti monenlaista kulttuuriperintöä. Vaikka ei kaikki olekaan omia lemppareita.
Olen itse soittanut pianoa 5-vuotiaasta asti ja laulanut useissa kuoroissa, joiden kanssa olen kilpaillutkin. Lyhyemmän aikaa olen myös soittanut viulua ja käynyt klassisen laulun tunneilla. En kuitenkaan halunnut musiikista itselleni ammattia – halusin pitää sen tavoitteettomana, rentona ja turvallisena ajanvietteenä, ehtymättömänä ilon ja lohdun lähteenä. Sellaisena se on pysynytkin.
Aina välillä kuitenkin tulee eteen jokin mielenkiintoinen projekti. Joskus olen ollut apuopettajana musiikkileirillä ja muutamaankin otteeseen järjestämässä konsertteja. Vielä useammin olen esiintynyt jossain kun joku on kauniisti pyytänyt (harvemmin soolona, nähkääs kun silloin pitää ihan oikeasti harjoitella ja se käy jo melkein työstä).